Kuuden pisteen peli, osa 2
Menossa on Sportingin kannalta tärkeä viikko, sillä pelasimme maanantaina samoista sijoista taistelevaa Kiistoa vastaan ja huomenna Lapväärttiin saapuu seitsemäntenä oleva Hämeenlinnan Härmä. Jo tässä vaiheessa kautta voidaan sanoa, että nämä pelit ovat todellisia kuuden pisteen pelejä, sillä voittaja nousee useamman sijan ja häviäjä vastaavasti joutuu entistä ahtaammalle sarjataulukon häntäpäässä.
Maanantain tasapeli Kiiston vieraana jäi kaivelemaan. Ja pahasti. Ottelu oli toki tasainen, sillä kumpikaan joukkueista ei ollut selkeästi parempi, joten tasapeli oli kai oikeutettu lopputulos. Pelin jälkeen kentältä poistui kuitenkin kaksi joukkueellista pettyneitä miehiä, sillä molemmat joukkueet halusivat tästä ottelusta täydet kolme pistettä. Tasapeli on tietysti ihan kiva, kun ei hävitty, mutta jos käteen jää yksi piste kolmesta mahdollisesta, tarkoittaa se sitä että kaksi pistettä menetettiin. Voitolla olisimme nousseet seitsemännelle sijalle, mutta tasapelin myötä olemme edelleen taulukossa viimeisenä.
Tämä tasapeli jäi harmittamaan erityisesti siksi, että meillä oli pari “varmaa” maalintekopaikkaa, josta olisi ehdottomasti pitänyt laittaa pallo verkkoon. Hukatut paikat kuvastavat hyvin tilannettamme, sillä olemme tehneet kuudessa pelissä vain kolme maalia. Tällaisessa tilanteessa pelaajat alkavat usein yrittää maalia väkisin, jolloin suorituksista katoaa rentous ja tietty viileys, jota tarvitaan erityisesti maalien viimeistelyssä. En nyt kuitenkaan ala luennoimaan maalinteosta sen enempää, itseltäni kun löytyy kokonaista yksi maali parin viime kauden ajalta. Harjoituspelit mukaan luettuna…
Muutoin Kiisto-pelin ilmeeseen voi olla tyytyväinen. Peliä edeltänyt viikko oli sarjaotteluista vapaa, joten saimme harjoitella koko joukkueen voimin (mikä on ollut valitettavan harvinaista) ja parannella pikkukolhuja rauhassa. Vähemmälle peliajalle jääneet kävivät pelaamassa joko kakkosjoukkueen tai yhteistyöseuramme Kaskö IK:n kanssa. Tämä näkyi Kiistoa vastaan koko joukkueen ehjänä ja tasapainoisena suorituksena. Ikävä kyllä tärkein, eli maalit, jäivät puuttumaan.
Positiivista oli myös nuorten pelaajiemme esitys. Alex Mäkiharju pelasi pitkästä aikaa vasemman puolustajan paikalla ja vaikka armeija estää täysipainoisen harjoittelun, niin sitä ei Alexin otteista huomannut. Keskikentällä “Knatte” Landgärds pelaa jo siihen malliin, että täytyy pikkuhiljaa keksiä miehelle uusi lempinimi. Lisäksi puoliajalla kentälle tullut Leo Grines toi sellaisen piristysruiskeen peliimme, että oksat pois. Leo on tekniikkansa ja nopeutensa puolesta sellainen pelaaja, että kaikki on mahdollista. Kun hän saa vielä lisää tasaisuutta otteisiinsa, niin vastustajilla on tulevaisuudessa tekemistä Leon ja Tarvollin paimentamisessa. Näiden pelaajien kohdalla on muistettava, että he ovat syntyneet vuosina 1992 ja -93, eli potentiaalia on vaikka mihin. Ja mikä pahinta, tässähän alkaa “kokemuspelaajat” tuntemaan itsensä vanhaksi!
Se hyvä puoli Kiisto-tasurissa oli, että meille jäi nälkää ja voitontahtoa huomiselle. Joskus pettymykseen päättyneet ottelut painavat pään alas, joskus ne sisuunnuttavat. Tässä tapauksessa puhutaan jälkimmäisestä vaihtoehdosta, sillä koko joukkueen mieliala on nyt sellainen, että ensimmäinen kotivoitto otetaan nyt. Lähtökohdat ovat samat kuin edellisessä pelissä. Voitolla kipuamme taulukossa ylöspäin, muut vaihtoehdot tarkoittavat jumbosijaa.
Vaasan reissusta vielä sen verran, että on uskomatonta, että meillä on vieraspeleissä enemmän kannattajia kuin kotijoukkueella! Näin tapahtui jo toisen kerran tällä kaudella, sillä Närpiössäkään ei kentälle kuulunut juuri muuta kuin Sporting-fanien kannustushuudot. Vaasassa ero oli vielä suurempi. Muutamaa epätoivoista ja huumorintajutonta Kiisto-kannattajaa lukuun ottamatta tuntui, että koko yleisö oli puolellamme. Aivan loistavaa, jälleen kerran! Saa nähdä, mikä on meininki huomenna, kun Sporting-fanit aloittavat “alkulämmittelyn” klo 15.30 Vonnelassa.
Huomista innokkaasti odotellen,
Pekka Paukkonen