Maalinteon jalo taito
Sanotaan, että jalkapallo on joukkuelaji, jossa jokainen pelaaja on yhtä tärkeä. Suuren yleisön mieleen jäävät kuitenkin aina ne pelaajat, jotka tekevät eniten maaleja. Me olemme tällä kaudella saaneet karvaasti huomata, miksi maalintekijöitä arvostetaan ja tarvitaan jokaisessa joukkueessa. Takanamme on kahdeksan peliä ja maaliero on karua katseltavaa: 3-11. Lohkostamme löytyy ainoastaan neljä joukkuetta, jotka ovat päästäneet vähemmän maaleja kuin me. Nämä joukkueet ovat tällä hetkellä sarjan kärkipäässä. Vastaavasti olemme tehneet kaikista Kakkosen neljästäkymmenestä joukkueesta vähiten maaleja, joten on aika selvää, mistä kenkä puristaa tällä hetkellä. Jalkapallo-ottelua kun ei voi mitenkään voittaa, jos ei itse tee vähintään yhtä maalia.
Maalintekohan ei ole sinällään mitään rakettitiedettä, mutta siitä tulee hyvin vaikeaa, jos maalijyvä ja itseluottamus katoaa. Etenkin hyökkääjät elävät maalien tuomasta itseluottamuksesta. Usein pelaaja joka tekee maalin, osuu myös seuraavassa ottelussa. Jos taas maaliton kausi venyy pitkäksi, jokainen hukattu paikka lisää taakkaa ja maalinteossa tarvittava rentous muuttuu väkisin puristamiseksi. Tietenkin kysymys on myös taidoista, joita joillakin pelaajilla on joko luonnostaan tai pitkäaikaisen harjoittelun tuloksena. Vain muutama viikko ennen kauden alkua meillä oli vielä riveissämme kaksi luontaista maalintekijää, joista toinen lähti yllättäen Kraftiin ja toinen loukkasi nivusensa juuri ennen sarja-avausta. Kun kaltaisemme pieni joukkue menettää edellisen kauden kaksi parasta maalintekijäänsä, on sanomattakin selvää että se tuntuu.
Ongelma on nimittäin tällä hetkellä juuri viimeistelyn tasossa. Olemme Jazz-ottelua lukuun ottamatta luoneet jokaisessa pelissä riittävästi paikkoja useampaankin maaliin, mutta kun ei niin ei. Pallo on toimitettu tolppaan, maaliviivalle, puolustajan naamaan ja ties mihin, mutta verkkoon asti se ei tunnu tällä hetkellä menevän sitten millään. Olemme saaneet jonkin verran kritiikkiä liian puolustusvoittoisesta taktiikasta, mutta se ei todellakaan ole ongelman ydin. Kakkosessa ei nimittäin ole sellaisia joukkueita, joita vastaan voisimme pelata avointa hurlumhei-futista. Edellisinä kausina se oli vielä mahdollista, kun vastassa oli mm. Ilmajoen Kisailijoiden kaltaisia puulaakiporukoita. Olemme tänä vuonna perustaneet pelimme samanlaiseen taktiikkaan, millä pelasimme esimerkiksi nousukarsinnoissa NoPSia vastaan. Ja silloin homma toimi loistavasti, Nokia piti palloa keskialueella ja me iskimme vastaan tappavalla teholla. Suurimpana erona on tietenkin se, että nyt meillä ei ole ollut Tarvollin ja Kosken tapaisia nopeita ja tehokkaita vastahyökkäyspelaajia.
Yhtä syyllistä maalittomuuteen ei kuitenkaan ole, sillä kaikki pelaajamme yrittävät parhaansa ja eihän kukaan tahallaan jätä maalipaikkaa käyttämättä. Esimerkiksi voimahyökkääjä Diesel Ekholm tekee hyökkäyksessä hartiavoimin töitä joukkueen eteen, mutta hän ei ole ominaisuuksiltaan sellainen pelaaja, joka pystyy yksin juoksemaan vastustajan puolustuksen läpi. Hän tarvitsee vierelleen Tarvollin tapaisen, tuulennopean pelaajan, joka pistää palloja maaliin kovalla prosentilla. Onneksi Julian alkaa pikkuhiljaa olla pelikunnossa, mutta on syytä muistaa, että hän on pelannut edellisen kerran yli kaksi kuukautta sitten. Eli annetaan Julianille aikaa päästä omalle huipputasolleen, eikä ihmetellä jos hän ei heti palatessaan tee kentällä mitä haluaa. Eikä maalinteko voi muutenkaan levätä vain yhden miehen harteilla, vaan onnistumisia toivoisi tällä hetkellä jokaiselle Sporting-pelaajalle.
Kahdesta edellisestä pelistä sen verran, että kotiottelu Härmää vastaan oli luokaton esitys. En tiedä johtuiko se ylilatauksesta, vastustajan aliarvioinnista vai mistä, mutta eihän noin hengettömästi voi kotiyleisön edessä pelata. Siitä ottelusta saimme mitä ansaitsimme, piste. Muutenkin on merkillistä, että tunnumme pelaavan vieraskentillä paremmin kuin kotona Lapväärttissä. Vaikea sanoa, mistä tämä johtuu, mutta yritämme muuttaa tämän faktan, sillä kannattajamme ansaitsevat parempaa.
Pallo-Iirojen pelitapa oli “scoutattu” tarkasti ja peliä edeltävissä harjoituksissa kävimme tarkkaan läpi, miten eliminoimme heidän vahvuutensa ja miten hyödynnämme heidän heikkoutensa. Onnistuimme tässä mielestäni hyvin, sillä Iirot on vahva kotijoukkue. He pelaavat laadukasta lyhytsyöttöpeliä tekonurmellaan, mutta reagoivat pallonmenetyksiin varsin laiskasti. Tämä avasi myös meille muutaman paikan vastahyökkäyksiin, mutta tälläkään kertaa emme pystyneet käyttämään tilaisuuksiamme. Taktiikasta annan täyden tunnustuksen Janne Lindströmille, pidän hänen tavastaan kertoa ja selventää pelaajille, miten hän haluaa meidän pelaavan. Perjantain harjoituksissa hän asetteli avauskokoonpanon kentälle ja ohjeisti lähes kädestä pitäen, miten pelaajien pitää liikkua eri tilanteissa. Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta karu totuus on, että suurin osa pelaajistamme ei ole saanut juniorivuosinaan riittävästi taktista valmennusta ja tällainen toiminta on välillä tarpeen. Positiivista oli huomata, että pystyimme noudattamaan Jannen ohjeita Pallo-Iirojen tasoista joukkuetta vastaan. Vaikka Iirot piti palloa lähes koko ottelun, tarvitsivat he halvan rankkarin saadakseen pallon Brambattin selän taakse. Erityismaininnan ansaitsee lisäksi bussikuskimme Berndt Antfolk, joka teki parhaansa Sporting-bussin temppuilevan vaihdelaatikon kanssa ja toi meidät turvallisesti kotiin!
Seuraava kotiottelu onkin jo ylihuomenna, eikä maalikuplan rikkominen helpotu yhtään, sillä vastaan tulee sarjan suursuosikki Tampereen Ilves. Ilveksen riveissä pelaa useita pelaajia, joilta löytyy kokemusta Veikkausliigasta, ulkomaan kentiltä ja jopa Suomen maajoukkueesta. Tunnetuin heistä on tietenkin Toni Kallio, joka on tehnyt mittavan uran ulkomailla. Itse muistan hänet parhaiten Suomen maajoukkueen peleistä. Mieleen jäivät erityisesti karsintaottelut Portugalia vastaan, jossa hän vartioi muuan Cristiano Ronaldon pimentoon. Eipä silti, olen nähnyt videokoosteita Ilveksen peleistä ja esimerkiksi VIFKn viime hetken tasoitusmaali viime perjantaina tuli Ilves-puolustuksen täydellisenä lahjana, eli kaikki on mahdollista Lapväärttissäkin!
Keskiviikkona lähdemme taistelemaan pisteistä sillä asenteella, että meillä ei ole mitään hävittävää. Meidän on löydettävä se rentous ja itseluottamus, jota tarvitaan jalkapallossa. Sen pitäisi olla ennakkoon vahvempaa joukkuetta vastaan helpompaa, sillä meillä on tässä ottelussa vain voitettavaa.
Pekka Paukkonen
